Pohjoinen rakkaus – Kärlek i Norr 22.9.2013 asti Haihatuksessa Joutsassa

Suomen Pohjoismainen Taideliitto järjesti kevättalvella 2013 yleisen, avoimen näyttelyhaun teemalla Pohjoinen rakkaus – Kärlek i Norr. Näyttelypaikaksi valittiin Helsingin sijaan taiteilijavetoinen Taidelaitos Haihatus Joutsassa, Keski-Suomessa.

Taiteilijavetoinen Haihatus tuottaa itse taidetta, järjestää kulttuuritapahtumia ja ylläpitää kansainvälistä taiteilijaresidenssiä. Tiloja on kolmessa talossa 2000 m2, ulkotilaa löytyy 2,5 ha. Syksyn 2013 näyttelyyn on valittu taiteilijat ennakkotehtävien perusteella. Kyseessä on jurytetty triennaalinäyttely. Haihatus

Suomen Pohjoismainen Taideliitto on vuonna 1945 perustettu yhteispohjoismainen organisaatio, jota taiteilijat itse hallitsevat. Pohjoismainen Taidekeskus toimi 1970-luvulta lähtien Helsingissä Suomenlinnassa. Kun 1990-luvun lopulla perustimme taiteilijavetoista taidetila Forum Boxia Helsinkiin, olin yhteydessä NIFCAan (Nordic Institute for Contemporary Art) Tuolloin NIFCA jatkoi Pohjoismaisen Taidekeskuksen työtä, ja puheenjohtajan vuorossa oli Norja. Tutustuimme Norjan taiteilijoiden vastaavaan taidetoimintaan, loimme kontakteja, vierailimme Bergenissä. Suomen Pohjoismainen Taideliitto

Mitä taiteilijoiden suora yhteistyö voi tuottaa? Omakohtainen kokemus. Löysin Bergenistä 1999 norjalaisen viikinkikuninkaan, maailmanmatkaaja Olavin, joka myöhemmin kääntyi kristinuskoon ja tunnetaan Pyhänä Olavina. Bergenin Pyhän Olavin kirkosta löytyi Olavi-nuorukaisen elämänvaiheisiin liittyvää, keskiaikaista vaellusmusiikkia. Aihe liittyy Euroopan kirjallisuushistoriassa romaanitaiteen syntyyn. Romaanimuodon juuret ovat musiikissa ja runoudessa, jota pyhiinvaeltajat lauloivat, sanoittivat ja sovittivat matkalla Espanjan Santiago de Compostelaan. 

Vaeltajien runous synnytti Ranskan kansalliseepoksen Rolandin laulun, joka on länsi-eurooppalaisen romaanimuodon äiti. Tämä ihmeellinen kokemus siirtyi tuolloin käsikirjoittamaani näytelmään Sysmän Uoti - Pyhä Olavi. Näytelmän vaellusteema oli syntynyt Sysmän Uotinpäivien perinteisestä kulkueesta, joka oli tanssien vaeltanut kylän halki lapsuudessani jo 1970-luvulla. 

Uotinpäivillä on Sysmässä keskiaikaiset juuret kirkollisena pyhänä ja markkinapäivänä. Norjan kokemuksen jälkeen kirjoitin käsikirjoitukseen kylän kulttuuriyhdistysten toiminnan: musiikin, tanssin, runouden, kuvataiteen. Näytelmä muuttui yhteisölliseksi performanssiksi, monitaidetuotannoksi. Yhteistyössä noin 60-100 ihmisen voimin syntyi näytelmä. Siinä muotoutui kirjoittamani runous, varhaiskeskiajalta vaikutteita saanut, suomalaisen kansanperinteen musiikki, kuvataide eli lavasteissa ja asusteissa, tansseihin luotiin oma koreografiansa (Kuurina-teatteri, 2000, 2001).

Kuva näytelmän kenraaliharjoituksista, 2001,  toimittaja Irma Peltola

Entä mitä vaikutuksia taiteilijoiden vapaalla pohjoismaisella yhteistyöllä oli tuolloin samanaikaisesti synnytettävän, taidetila Forum Boxin toiminnalle? Se toi uskallusta käynnistää kansainvälinen näyttelytoiminta heti ensimmäisenä varsinaisena toimintavuotena 2001. Yhteistyötä tehtiin Lontoon Kuvataideakatemian lisäksi mm. kuvanveiston tuontinäyttelynä Saksasta ja valokuvanäyttelynä Irlannista, vienti käynnistyi Tammikuun 2001-näyttelyn myötä yhdessä Suomi-instituutin ja tanskalaisten taiteilijoiden Rundetårn –gallerian kanssa, Kööpenhaminan keskustassa. Toisena näyttelykesänä osallistuttiin jo EU-projektiin. Toiminnan rahoituspohja laajeni. Taiteilijavetoinen taidetila Forum Box on nyt iältään 17 vuotta ja verkottunut Pohjoismaihin toimintansa kautta.

Katsokaamme Haihatuksen toimintaa osana nyt alkavaa isompaa kehityskaarta. Emme tarkastele taidetuotantoja vain vuoden, kahden tai viiden vuoden perspektiivillä. Taiteen alalla työ on pitkäjänteistä, se kestää kunkin ihmisen osalta koko elämänkaaren ajan. Taiteilijoiden ja tuottajien tiet ja polut risteytyvät moneen kertaan, yhä uudelleen tavataan, toisissa maailmoissa.

AVOIN NÄYTTELYKUTSU TUO ESIIN LAHJAKKUUTTA JO HYVÄKSYTYN ULKOPUOLELTA

Mihin sitä näyttelyn teemaa ja jurytystä tarvitaan?, kysyivät monet taiteilijaystäväni, kun Pohjoismainen taideliitto viime talvena julkaisi avoimen hakunsa, ikään kuin kilpailuna. Taiteilijat lähettivät ennakkotehtävinä kuvia teoksistaan, annetusta aiheesta: Pohjoinen rakkaus. Ensinnäkin teemahan oli väljä: rakkauden voi joku nähdä vaikka maailmankaikkeuden perusolemuksena. Rakkaus ei rajoita taiteellista luomistyötä. 

Kilpailukutsussa annettiin runsaasti esimerkkejä, miten teemaa voisi käsitellä omasta pohjoisesta näkökulmasta, taiteilijan omasta tekemisestä, omista lähtökohdista käsin. Vaikka näyttely oli jurytetty, siihen saivat kutsun niin alan ammattilaiset kuin kuka tahansa taiteen tekijä. Ilahdun vapaudesta, joka tähän filosofiaan liittyy: Taiteilija on se, joka tekee taidetta.

Soli Perttu: Kirjoitettu, installaatio, (paperi, puu, pajupensaat).

Jurutys vapaana kilpailuna on mainio tapa saada esiin taiteilijoita ja taidetta, joka muutoin jäisi julkisesti hyväksytyn nykytaidemaailman ulkopuolelle. Nykyhetki on tulevaisuuden kannalta aina konventionaalinen, vanhaa jo syntyessään, sidottu omiin säännöksiinsä. Avoimuudella ja vapaalla kutsulla saattaa löytyä luova lahjakkuus, joka muutoin taide-elämässä hukattaisiin. Se jäisi havaitsematta. Muistuipa mieleeni Suomen Arkkitehtiliitto Safan käytäntö kilpailuttaa yleisissä kilpailuissa avoimella periaatteella, samalla tavoin kilpailuohjelmassa esitetyin rajauksin.

Avoin osallistumisoikeus on suomalaisen arkkitehtuurin historiassa tuonut uusia ajattelutapoja, kokonaan uusia näkemyksiä, jotka muutoin olisivat jääneet piiloon.  Avoimuus on tukenut korkeaa ammattitaitoa, antanut ammattilaisille mahdollisuuden uusiin kokeiluihin ja toiminut myös koulutusmuotona. Tuloksena on syntynyt laadukasta, myös kansainvälisesti merkittävää, uutta arkkitehtuuria. SAFA

Taiteessa on ennen kaikkea kyse taiteen tekemisestä. Taidetta oppii tekemään taidetta tekemällä. Nykyhetken kotimaiset käytänteet eivät ole ainoa tapa kouluttautua alan ammattilaiseksi. Luovuuden maailmassa on monta tietä, ei vain yksi valtatie, joka saattaa viedä joskus harhaan, valtavirtaan. Laadulla kilpaileminen on osa niin Suomen taidemaailman kuin koko yhteiskunnan demokratisoitumiskehitystä.

Yleisnäkymä alakerrasta. Esillä maalauksia, veistoksia, grafiikkaa, valokuvaa, installaaioita, puupiirroksia, sektateniikan töitä, videotaidetta, voit myös tilata performansseja.

Laadullisten mittareiden kehittämisessä on tutkijoilla ja tuottajilla vielä paljon työtä. Kyse ei ole kävijämäärämittauksista tai euromääräisistä myynneistä jollakin määräaikaisella näyttelyajalla, jossa tulos on riippuvainen tiedottamisesta, markkinoinnista, järjestäjän omista tiedoista, taidoista, verkostoista kuin monista muista, tietyllä hetkellä vaikuttavista sosiaalisista, kulttuurisista ja talouden mekanismeista. Tuo tuollainen on vasta määrällistä mittaamista, pienin ja epäoleellisin osa kokonaisuudesta, jota taiteeksi kutsutaan. Nyt käytössä olevagt määrälliset mittarit eivät yllä tutkimaan laadullista määrää, esimerkiksi vaikuttavuuden eri osa-alueita.

ALL YOU NEED IS LOVE FOR ART!

Riitta Forsman, Rest in Peace, installaatio, sekatekniikka.

Entäpä se Pohjoisen rakkauden sisältö? Olisi epäoikeudenmukaista ja kohtuutonta, jos nyt tällä tekstillä lähtisin arvostelemaan tai arvottamaan laajan näyttelyn yksittäisiä teoksia ja tekijöitä hätäisellä yleiskuvalla, jonka sain Haihatuksessa nyt ensimmäistä kertaa vierailtuani. 

Teoksia on esillä 114 ja näyttelyyn osallistuu 87 taiteilijaa. Näyttelyn yleiskuvaukset on jo julkaistu Itä-Hämeessä ja Keskisuomalaisessa. Arvioin nyt, että ainakin 15 taiteiljaa teoksineen herättivät heti haluni kirjoittaa jokaisesta työstä oma juttunsa ja haastatella taiteilijoita henkilökohtaisesti. Täällä olisi nyt töitä niille taidealan toimittajille, kulttuuriavustajille, kriitikoille!

Varsinaisen taidekritiikin toivon saavani luettavaksi vaikkapa kuvataidealan omasta Taide-lehdestä. Yleinen kuvailu parin satunnaisesti valitun valokuvan kanssa ei riitä. 

Yleisnäkymä päärakennuksen yläkerrasta.

Liisa Ahlfors, Toivon että olisi heinäkuu.

Yleisnäkymä yläkerran näyttelytilasta, jossa oli esillä myös mielenkiintoista videotaidetta. Jukka Silokunnaksen runokuvia käyttävät HD-videot Laineeton, Rakennemuutos ja Suihkulähde avaavat laajemmalle yleisölle mahdollisuuden tutustua siihen, mistä tässä nykytaiteen lajissa voi olla kyse.

Taiteilijat toivovat myös henkilökohtaista palautetta tekemästään työstä. Taideteos syntyy vasta, kun se on yleisön nähtävillä ja sitä myös avataan siten, että taidemaailmaan vasta tutustuva ihminen saa jotakin kokonaisuudesta irti. Ihmisten kokemusmaailmaa, omaa näkemystä ja maailmankuvaa ei kuitenkaan tarvitse filosofis-teoreettisilla pohdiskeluilla aliarvioida. Yleisö on.

Haihatuksen yhteistyö Pohjoismaisen Taideliiton kanssa on uraauurtavaa. Tuodaan nykytaide maaseudulle, mutta yhdistämään Hämettä ja Keski-Suomea. Lähdetään Lahden ja Jyväskylän välimaastoon. Mielenkiintoista, kansainvälistä nykytaidetta löytyy siis myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Taidetta tehdään vielä myös ihmisille, ihmisten nähtäväksi ja koettavaksi. Teokset ovat toki myytävänä ja hinnat edullisia verrattuna siihen, että ostat samoja teoksia Helsingissä, Oslossa tai Reykjavikissa. 

Kokoelmien kerääjät voivat lähteä itse liikkeelle, katsomaan omin silmin, mistä on kysymys. Asiantuntija ei voi toimia valokuvien ja tiedotteiden varassa. On lähdettävä itse kentälle: vaivauduttava ja viitsittävä lähteä paikan päälle katsomaan, käyttäkäämme omia silmiämme ja ymmärrystämme. Ainakin jos on osana omaa työtään ottanut vastuun kerätä jotain julkisempaa kokoelmaa.

Ehdin keskustella näyttelyä päivystäneen, Haihatuksen toiminnan toisen perustajan, Merja Metsäsen kanssa vain hetken verran. Merja Metsänen toimii niin Haihatuksen kuraattorina, koordinaattorina, sihteerinä, tiedottajana, tuottajana kuin toiminnanjohtajana. Hän on kuvataiteilija. Jäinpä tätäkin roolityötä pohtimaan. 

Merja Metsänen näyttelyn päivystäjänä

Haihatuksessa taiteilijat toimivat talkoolaisina, hitsareina, puutarhureina, työmiehinä ja valmistelevat samalla erilaisia kulttuurituotantoja, tekevät myös paikkakuntansa nuorisotyötä. 

Kansainvälistä taiteilijaresidenssiä ylläpidetään ja vieraista pidetään huolta siten, että he voivat keskittyä taiteensa tekemiseen, mutta heidät osallistetaan mukaan kylän toimintaan. Silloin taiteilijavieraat saavat myös käsityksen suomalaisesta maaseutukulttuurista. Sitten heidät lähetetään Haihatus-taiteilijoiden hoiviin isoihin Suomen kaupunkeihin, nyt syksyllä osallistumaan Taiteiden öihin.

Residenssitoiminta muuntuu tuolloin kulttuurivienniksi; osaksi matkailumarkkinointia, mutta tätä ei voi ostaa mainostilana, euroilla. Mielkuvamarkkinointi toimii, jos se perustuu todellisuuteen, aitoon taiteilijoiden luovuudesta puhkeavaan kulttuuritoimintaan. Ei ole mikään ihme, että Haihatusta on viime vuosina tuettu myös julkisista apurahalähteistä. Jos toiminta perustuisi pelkän talkootyön varaan, se ei voisi vuosia jatkua ja kehittyä. Eiköhän se tarvittava näyttö ole jo tehty, käyttövoimana on mittamattoman arvokas, aineeton, luova pääoma.

Kävimme samalla  tutustumassa Joutsan muihin nähvätyyksiin, kuten kuuluisaan puukirkkoon ja Joutsasta löytyviin  julkisiin veistoksiin. Samalla käytiin Joutsan markkinoilla, etsittin ravintola, syötiin ja juotiin, huomattiin Taitajien tupa, joka sattui pyhänä olemaan kiinni. Täytyypä pian tulla käymään Haihatuksessa ja Joutsassa uudelleen, totesimme.